EFO+ FORE= EFFO!

Onnea uudelle liitolle! Kauan odotettu kokous Ateenassa on takana päin. Forum for Osteopathic Regulation ja European Forum for Osteopathy ovat yhdistyneet. Tuskin voi kuvitella hienompaa näyttämöä näin tärkeälle merkkipaalulle. Akropoliksen juurella historiallisissa maisemissa saatiin vihdoinkin päätökseen kahden liiton yhteen sulautuma.

Tunnelma kokouksessa oli melko jännittynyt, ymmärrettävästi. Kahden liiton hallituksen jäsenet eivät millään kaikki mahtuneet uuden organisaation hallitukseen, eikä pettymyksiltä vältytty. Lopputulos näyttää kuitenkin vakaalta ja jatkumo ylimenovaiheen ajaksi on taattu. Työ osteopatian tunnettuuden, laillistamisen ja tutkimuksen edistämisen eteen jatkuu ja kehittyy.

Jatkuvan etänä tapahtuvan työn lisäksi EFFO (kuten FORE ja EFO tähän asti) kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Nämä kokoukset kestävät aina kahdesta kolmeen päivään. Mukana on nyt yli kaksikymmentä maata täysjäseninä. Mikäli yhdestä maasta on useampi jäsenjärjestö, on kullakin maalla käytössä kuitenkin äänestettäessä vain yksi ääni. Kokouksissa on aina virallinen osuus (kuten esimerkiksi tällä kertaa äänestykset edellisten organisaatioiden purkamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä) sekä ”kevyempää” ohjelmaa.

Tärkeä osa tapaamisia on maittain tilanteen päivittäminen. Joka kokouksessa käymme vuoron perään läpi kunkin maan ajankohtaiset ongelmat tai edistyneet asiat. Nämä alustukset pohjustavat niin yhdessä käytyä keskustelua kuin vapaa-ajalla jatkettua ajatuksenvaihtoakin. Kokousviikonloppuina kaikki aika vietetään yhdessä. Illalliset, kahvitauot, lounaat ja yhdessä tehdyt retket ovat yhtä jatkuvaa keskustelua ja kehittämistyötä.

Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta osteopaattiliitot ovat pieniä, toimivat vapaehtosivoimin ja joutuvat venyttämään kaiken kekseliäisyytensä saavuttaakseen tuloksia. Mainiona esimerkkinä voidaan mainita Malta, jossa muutama vuosi sitten oli yksi ainoa osteopaatti; nyt porukkaa on 7 hengen verran ja maa voi liittyä EFFO:n jäseneksi täysjäsenen ominaisuudessa.

Suomessa tapahtuvaa esitystä arvostetaan korkealle. Nimikkeistön edistymistä ja Kantaan liittymisen vaiheita on seurattu viimeisten kokousten ajan innolla. Muutoksilla on taipumus toimia kansainvälisellä tasolla lumipallon lailla; kun yhdessä maassa saadaan asioita vietyä eteenpäin, voidaan siihen viitata tai jopa vedota muiden maiden päättäjille puhuttaessa. Suomessa tehdyn edistyksen vaikutukset tuntuvat täten muun muassa Englannissa ja Norjassa asti. Vastaavasti saa näissä kokouksissa valtavasti inspiraatiota oman liiton käytännön työn kehittämiseksi. Monikansallinen ja -kielinen poppoomme on valtava tiedon, kokemuksen ja taidon keskittymä, josta saa hetkessä liudan vinkkejä ja ehdotuksia pulmaan kuin pulmaan. On suuri ilo ja kunnia tehdä tätä työtä!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s